HOME
HOME
HOME
HOME

Ajankohtaista

21 marraskuun, 2018

Tiedote 21.11.2019 – SuKoKa korostaa suomalaisen rotukoirakasvatuksen vastuullisuutta

Suomen Koirankasvattajat ry, SuKoKa, korostaa suomalaisen koirankasvatuksen ja -jalostuksen vastuullisuutta ja eettisyyttä. Dokumentissa rinnastettiin räikeästi pentutehtailu ja rotukoirien kasvattaminen. Pentutehtailu on aina tuomittavaa koirien massatuotantoa, jonka ainoana lähtökohtana on taloudellisen tuoton maksimoiminen koirien elinoloista ja hyvinvoinnista piittaamatta.
20 joulukuun, 2017

Tiedote – Puheenjohtajan mietteitä vuodesta 2017

Näin vuoden lopussa on hyvä tehdä koontia tämän vuoden töistä, joita olemme vapaaehtoistyönä SuKoKa:ssa tehneet jäsenistön hyväksi. Vuosi on ollut kovin rauhallinen, mutta taustalla on työskennelty kovasti.
17 lokakuun, 2016

SuKoKa tukee Borderterrierikerhon valtuustoaloitetta

Borderterrierikerho ry teki Kennelliiton syysvaltuustolle aloitteen sopimusvapaudesta. Kennelliiton hallitus kuitenkin ilmoitti esittävänsä valtuustolle aloitteen hylkäämistä. Perusteluna oli, että Kennelliitto on sitoutunut toiminnassaan edunvalvontaan. SuKoKan näkökulmasta on erittäin tärkeää antaa kaikki tuki Borderterrierit ry:n aloitteelle.
7 lokakuun, 2016

Kennelliiton hallitus päätti, että uudet sopimukset valmistellaan uudelleen


Joukkotarkastukset

9 tammikuun, 2023

SuKoKan joukkotarkastus torstaina 19.1.2023 klo 16.30 TRE

 –> Pohjois-Hämeen Kennelpiirin tilat, Tampereentie 484, 33880 Lempäälä Tarkastava eläinlääkäri: Lotta Axelson. Ilmoittautuminen avautuu sähköpostilla […]
29 joulukuun, 2022

SuKoKan joukkotarkastus torstaina 11.5.2023 klo 14.30 PKS

Joukkotarkastus PKS – torstaina 11.5.2023 klo 14.30 alkaen Joukkotarkastuspaikka: eläinlääkäriasema Vetson, Mikkelänkallio 5, 02770 Espoo Tarkastava […]
29 joulukuun, 2022

SuKoKan joukkotarkastus torstaina 27.4.2023 klo 15.30 Turku

Joukkotarkastus Turku – torstaina 27.4.2023 klo 15.30 alkaen Joukkotarkastuspaikka: Turun lemmikkiasema, Markulantie 1, 20300 Turku […]
29 joulukuun, 2022

SuKoKan joukkotarkastus torstaina 23.3.2023 klo 14.30 PKS

Joukkotarkastus PKS – torstaina 23.3.2023 klo 14.30 alkaen Joukkotarkastuspaikka: eläinlääkäriasema Vetson, Mikkelänkallio 5,  02770 Espoo […]

HOME
HOME